"Luoja", ajattelen "tähänkö sitä ollaan tultu?"
Kaverini on juuri laittanut itsestään seuranhakuilmoituksen nettiin. Letkautan itsestäni aika rohkean sitaatin ilmoille ja kaverini on tukehtua keittoon.
"Sultahan toi tulee ihan luonnostaan!"
Olen "otettu".
Tästä on jo muutama päivä aikaa. Sähköpostiini tulvii vastauksia ilmoitukseeni, mutta minua pelottaa. Joka ikinen viesti minkä kirjoitan saa minut ajattelemaan, että olenko menettänyt järkeni. En edes muista kuinka asia tuli kaverini kanssa puheeksi, mutta hän otti sen esiin ensin. Olin ajatellut asiaa jo itse pitkän aikaa, mutta yksin en siihen olisi ryhtynyt.
Punnitsen asian joka puolen ja tulen siihen tulokseen, ettei mistään voi mitään tietää ennen kuin kokeilee. Haaveet matkailusta ovat hautautuneet laskupinojen ja velkojen alle. Olen juuri toipunut burnoutista, joten ylityöllistäminen ei tule kuuloonkaan. Tämähän on täysin vastaan periaatteitani; olin burnoutin aikana lähes valmis muuttamaan Intiaan, liitymään johonkin lahkoon, elämään selibaatissa ja ilman maalllista mammonaa.
Yllätyin siitä tunteesta minkä itseni myyminen minulle tuotti. Se oli jännitystä ja pelkoa, mutta kiihottavaa ja tunsin siitä häpeää. Saako prostituoitu nauttia työstään? Jo pelkän asian ajatteleminen ja suunnittelu on tehnyt minusta jo hieman vapautuneemman ja iloisemman ihmisen. Pidättelen vielä itseäni, koska en halua muiden ihmettelevän mitä elämässäni on tapahtunut.
Arvoimme kivi-paperi-sakset-menetelmällä kumpi meistä olisi ensimmäinen. Voitin.
Kun hänen hetkensä viimein koitti, puristin puhelinta kädessäni enkä voinut muuta kuin odottaa. Kun puhelin ei ole tunnin päästä vielä soinut, hermostun. Mietin pitääkö soittaa poliisit, mitä jos jotain on käynyt? Puolituntia kuluu ja ystäväni soittaa. Tunnelmassa on jotain outoa, hermostuttaa, jännittää, melkein kuvottaa, mutta ikävä kyllä naurattaa. Ehkä nauruun on helpompi peittää joitain epämiellyttäviä tunteita.
"Ssä näytät jotenki tutulta... Käydääks me samas sunnuntaiseuras?", tilaan samana iltana baarista juotavaa kun joku keskeyttää.
"Mä en kuulu kirkkoon" vastaan topakasti ja kävelen naurahtaen pois.
En ole koskaan ollut sitoutuvainen, enkä raahannut baarista yhdenillanjuttuja kotiini. Olen usein päättänyt suhteeni ennen kuin ne ovat varsinaisesti edes alkaneet. Muistan kuinka pienenä istuin nukkekotini ääressä ja kuuntelin vanhempieni riitelyä. Jostain alitajunnasta tuli tunne, että tulen elämäni aikana tekemään erilaisia pikku-duuneja ja pysyvämmän miehen rinnalleni haluan vasta paljon vanhempana.
Liityn seurueeseemme. Puheenaihe on siirtynyt, toisten aloitteesta, seksiin. Nauramme kohtalotoverini kanssa katketaksemme.
Seuraavana päivänä tapaan toisen kaverini. Kahvilla vaitonaisempi minä on jäänyt jonnekkin menneisyyteen, tästä asiasta en kuitenkaan ikinä mainitsisi kenellekkään. Päivälehden etusivulla silmiini hyppää otsikko, joka kertoo prostituutiosta Suomessa. Parin aukeaman juttu. Tällä täytyy olla jotain tekemistä kohtalon kanssa, pieniä merkkejä siitä näkyy siellä täällä.
Saan olla kiitollinen siitä, että en ole tässä yksin. Ystävyyssuhteemme on syventynyt tasolle, josta en edes tiennyt.
4 kommenttia:
Hassua, että löysin blogisi juuri, kun lehdetkin kirjoittavat aiheesta niin paljon. Luin juuri, että omassa yliopistossanikin eräs tyttö tienaa seksillä. Nyt en voi olla miettimättä luennoilla, olenko kenties hänen kanssaan samassa tilassa. Koitan selvästikin nähdä ihmisestä hänen harrastuksensa/ammattinsa. Olethan varovainen.:)
Kiitos viestistä, ja koitan olla mahdollisimman varovainen, mutta koskaan ei voi tietää...
Nyt tiedän ainakin, että kukatahansa voi tähän ryhtyä, olemme kaverini kanssa niin erilaisia, kuin yö ja päivä.
Onnea etsintöihin ja mistä sitä tietää, vaikka minä olisin tuo tyttö... ;)
Miksi et kuulu kirkkoon? Yli 80% suomalaisista kuuluu.
Uskon maailmankaikkeuteen ja jumaluuteen, en tarvitse (tai halua) siihen välikäsiä. Uskoni tulee ympäristöstä, elämästä ja sisältäni. Luonto ja elämä on "kirkkoni". Lähes kaikkia (ainakin minun tietämiä) kirkkokuntia ja uskontoja yhdistää yksi asia, Jumaluus. Olemme kaikki niin erilaisia, mutta silti niin samanlaisia.
Siis yksinkertaisesti sanottuna, en kuulu kirkkoon koska erosin.
Ja seuraava EI (eikä edeltäväkään) OLE Jumalan pilkkaa:
"Kumpi on vahvempi, Batman vai Jeesus?", kysyin kirkon päiväkerhossa pienenä. Aikamme sankareita. Jos jotakuta loukkaa kommenttini, pyydän ystävällisesti, että vaaditte minua sen poistamaan :)
Ja vajaa 20% ei kuulu.
Lähetä kommentti