Hotelli on hieno, uusi ja puhdas. Astun ravintolan puolelle, sinne minne alunperin sovimmekin tapaamisemme. Jännitän kuollakseni. Näen miehen istuvan ikkunan vieressä.
"Sä oot varmaan...", aloitan.
Mies nousee ylös, halaa ja riisuu takkini. Käyttäytyy kuin Herrasmiehen kuuluukin. Täydellistä. Piiloboheemi katujenkasvatti vs. liikemaailman uraohjus. Hieman viiniä, kevyttä luonasta... Keskustelemme itsestämme, toisistamme, tarkoitusperistämme ja motiiveistamme.
"Kuulostaa varmaan rajulta, mutta uskon itsekin saavani tästä jotain, kokemuksena...", totean.
Rehellistä. Mies on tavannut muita kaltaisiani, mutta mikään aiemmista ei ole johtanut tätä pidemmälle.
"Sä oot ideaalitapaus, etkä mikään nukke. Jo tää ateria on hintansa arvoinen", ja ojentaa muhkean tukun seteleitä vaivihkaa pöydän yli. "Haluaisitsä käydä saunassa?"
"Harmi, kun luxus-sviitti ei ollu saatavilla... Ois ollu poreamme...".
LUXUS... "Angelica tarvii rikkaan miehen...", muistuu mieleeni, kuinka äitini päivitteli jo ollessani pienempi.
"Tykkäätsä koruista? Saanks mä viedä sut teatteriin? Saaks sulle ostaa koruja? Käydään ostamassa sulle kauniita alusvaatteita, mekkoja?...Tykkäätsä ruusuista, punasista?".
"Luoja, lopeta jo! ...Ja yleisille paikoille? ", ajattelen ja naurahdan. Saan käydä vaihtamassa lahjat rahaksi, mieleni mukaan. Minun luomieni sääntöjen mukaan tässä pelataan.
Hän riisuu vaatteeni, kuin 5-vuotias jouluaattona. Paitsi hitaasti ja nauttien joka sekunnista, kun yksi vaate paljastaa taas uuden paljaan alueen kehossani...
Mies on jättänyt tippiä laukkuni viereen. Lähes puolet asuntoni vuokrasta.
"Nytsä lähet, jatkamaan omaa elämääs... Sovitaaks et tuut uudestaanki sulostuttamaan mun elämää?"
Lasken rahat vasta päästyäni kotiin. Melkein kuukauden palkka, parista tunnista hyvää ruokaa ja yllättävän vapautunutta jutustelua (ja VÄHÄN muutakin...).
"Aiotsä jatkaa?", Isabel kysyy tavattuamme.
Ei epäilystäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti