Sinipukuiset HKL:n vitsaukset vastaanottivat avosylin liukuportaiden alapäässä ja laskupinoni kohoaa kohoamistaan. Vituttaa. Yllättävä kosminen haitta on lykännyt työntekoani jälleen, lääkärissäkin pitäisi käydä, eikä verokorttini kerkeä seuraavaan palkanlaskuun. Enhän voi muuta, kuin itseäni syyttää. Vittu.
Mutta hymyilen. Papereitahan ne vaan on, materiaa.
"Musta alkaa tuntuu, et mä oon sulle huonoo seuraa...", Isabel epäilee.
"Ai sinäkö? Mä teen susta alkoholistin!".
"Hehe, niin. Mä oon saanut sut vaan takas eloon!".
Kahden ihmishenkilön kohtaaminen on kuin kahden aineen kemiallinen yhtyminen. Jos ne ylipäänsä reagoivat toisiinsa, kumpikin muuttuu.
Lompakkoni, passineen kaikkineen ilmestyy kuin tyhjästä eteiseni lattialle. Onnekseni löydän 40€, mikä on kuin lottovoitto tämänhetkisessä tilanteessani. Ja liput keikalle. Ne jotka ostimme ensimmäisillä likaisilla rahoillamme, täytyy itseäänkin muistaa hemmotella välillä laskuista välittämättä.
Kosmisesta haitastani huolimatta ("Meikkiä siihen... ne miehet haluu vaan tiukkaa pillua", Isabel: totuuden torvi), päätän ottaa taas ohjat omiin käsiini. Avaan sähköpostini, joka on pullollaan kiimaisten Herrasmiesten lähettämiä viestejä. Vaimon kanssa ei varmaan mene hyvin, työstressi, arki rutinoituu... Seikkailua me jokainen kaipaamme. Toivon kuitenkin, että mahdollisten tulevien tapaamisteni jälkeen, miehet... Omatpa ovat asiansa. Kunhan he vain huomaisivat kaiken tärkeän minkä jo omistavat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti